|
Kun Piruetti vuonna 1974 perustettiin, oli kantavana ajatuksena luoda todellinen liikkujan tavaratalo. Kaikki tanssi- ja liikunta-asut ja -tarvikkeet löytyisivät saman katon alta. Siinä onnistuttiin.
Asiantunteva palvelu, korkealaatuiset tuotteet ja kaiken kattava valikoima on ollut Piruetin tavaramerkki alusta asti - jo yli 30 vuoden ajan.
Laadukasta, kestävää ja tarkoituksenmukaista
Ei ole samantekevää, millaisista materiaaleista liikunta-asu tehdään. Kun materiaali on oikea, se joustaa, hengittää ja tukee liikkujaa juuri lajin vaatimalla tavalla. Piruetin tuotteet valmistetaan vain parhaista materiaaleista, alan uusinta teknologiaa seuraten.
Valitse toimitustapa - me palvelemme
Yrityksellämme on omat myymälät Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Postimyynnillä on alusta lähtien ollut merkittävä osa Piruetin liiketoiminnassa ja verkkokauppa muodostaa päivä päivältä tärkeämmän kanavan asiakkaiden palvelemisessa. Merkittävä osuus on myös jälleenmyyjillä. Piruetti- tuotteita myyvät lukuisat urheiluliikkeet ja kuntosalit ympäri maan.
|
|
|
Perinteitä vaalien
Piruetti-ketjuun kuuluu myös Ballerina-Shop, joka on maan vanhin balettivarusteisiin erikoistunut liike. Vuonna 1963 perustettu Ballerina-Shop edustaa kaikkia suurimpia kansainvälisiä tossumerkkejä. Ballerina-Shopista löytyy pukuja ja tossuja niin satubalettiin kuin ammattitanssijoille. Ks. Ballerina Shopin historiasta voit lukea lisää täältä. |
|